Suuret Oluet – Pienet Panimot Tiedote 28.8.2017
Lammin Sahti Oy
www.suuretoluet.fi

OLUTVÄKI KOKOONTUU ENSIMMÄISTÄ KERTAA OULUN KAUPPATORILLA 31.8.-2.9.2017

Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP)-tapahtuma kokoaa olutväen Oulun Kauppatorille. Iloinen pienpanimotapahtuma järjestetään Oulussa nyt ensimmäisen kerran. Festivaali on avoinna torstaista lauantaihin 31.8.-2.9. klo 12-01.

Suomen suurin pienpanimojuhla Ouluun

Oulussa järjestettävä Suuret Oluet – Pienet Panimot -festivaali tarjoaa maistettavaksi reilusti yli 200 kotimaista pienpanimotuotetta kolmen päivän aikana.

Tänä vuonna näissä SOPP-tapahtumissa Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä, Helsingissä ja Turussa on vieraillut jo 54 000 hengen yleisö. Olutjuhlan järjestelyistä vastaa Lammin Sahti Oy yhdessä Pienpanimoliiton jäsenyritysten kanssa.

–Tapahtumassa on mukana 21 kotimaista yritystä ja sinne voi varata ennakkoon lippuja ja pöytiä. Asiakaspaikkoja on 1500. Tapahtuma on valittu ”Vuoden 2016 matkailutapahtumaksi Suomessa”, kertoo Lammin Sahdin tapahtumavastaava Pekka Kääriäinen

Pienpanimoiden tuotanto kasvaa

Kotimaisilla käsityöoluilla on kysyntää. Pienpanimot panivat olutta vuonna 2016 yhteensä yli 18 miljoonaa litraa, kun vuonna 2015 tuotanto oli noin 14,1 miljoonaa litraa. Kotimaisen oluen myynnistä pienpanimoiden osuus on reilut 4 prosenttia.

Pienpanimoita syntyy Suomeen vauhdilla. Tällä hetkellä niitä on yli 80.

Suomessa pienpanimoksi määritellään tuotantolaitos, joka valmistaa kalenterivuoden aikana olutta enintään 15 miljoonaa litraa. Alennettu valmisteveron yläraja on kuitenkin 10 miljoonaa litraa. Panimon yhteydessä toimii usein myös oma panimoravintola. Osa yrityksistä valmistaa oluiden ohella sahtia, siidereitä, virvoitus- ja long drink -juomia sekä tisleitä.

Lähiolut on lähiruokaa

”Pienpanimot ovat vuodesta toiseen yrittäneet saada yli 4,7 prosenttisille tuotteilleen ulosmyyntioikeutta tilaviinien ja sahdin tapaan. Nyt tuo tavoite näyttäisi vihdoin toteutuvan, kunhan uusi alkoholilaki vihdoin saataisiin valmiiksi”, Kääriäinen huokaa. Tulli ja verottaja ovat tosin lähteneet tulkitsemaan lakia pienpanimoiden riippumattomuudesta keskenään ja peruneet takautuvasti pienpanimoille kuuluvia verohuojennuksia. Näitä päätöksiä on tullut ainakin 6:lle pienpanimolle ja niiden käsittely hallinto-oikeudessa on kesken.

Ulosmyyntioikeus olisi merkittävä lisä pienten panimoiden myyntiin sekä mahdollistaisi paremmin matkailukohteena toimimisen.

”Lähiruoka on tänä päivänä ajankohtaista. Kotimaiset pienpanimot nojaavat oluen valmistuksessa puhtaisiin suomalaisiin raaka-aineisiin sekä kotimaiseen työhön ja osaamiseen. Pienpanimossa käsityönä valmistetut sahti, olut ja siideri ovat aitoja lähituotteita siinä missä lihajalosteet, leipomotuotteet tai muut elintarvikkeet”, Kääriäinen muistuttaa.

Käsityöpanimot tukevat suomalaista kestävää maataloutta käyttämällä pääraaka-aineina lähialueilla kasvatettua mallasohraa, josta osa on luomua. SOPP -tapahtumassa on esillä useita kotimaisia luomuoluita.

Oulussa mukana olevat Pienpanimoliiton jäsenpanimot:

Järjestäjä:
Lammin Sahti, Hämeenlinna
Mukana olevat muut pienpanimot:
Bock´s Corner Brewery, Vaasa
Bryggeri Helsinki, Helsinki
Fiskarsin Panimo, Raasepori
Hailuodon Panimo, Hailuoto
Honkavuori, Joensuu
Hopping Brewsters Beer Company, Akaa
Iso-Kallan Panimo, Kuopio
Lapin Panimo, Rovaniemi
Maistila, Oulu
Mallaskuun Panimo, Lapua
Olu Bryki Raum, Rauma
Pyynikin käsityöläispanimo, Tampere
Radbrew, Kaarina
Stallhagen, Godby, Ahvenanmaa
Sonnisaari Panimo, Oulu
Takatalo & Tompuri Brewery, Virolahti
Teerenpeli, Lahti
Tornion Panimo, Tornio
Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki
Ylikylä Olut, Kempele

Suomalainen olutfestivaali

SOPP -tapahtuman ajaksi Oulun Kauppatorin parkkipaikka on aidattu anniskelualueeksi, jossa tuotteiden esittely ja myynti tapahtuu, sääsuojassa, lämmitettävissä teltoissa. Alueella on tarjolla myös monipuolista kotimaista ruokaa panimojuomien kyytipojaksi. Ruokatarjonnasta vastaavat; Lettukertut, Asplund Chips, Ruisherkku ja Texas BBQ.

Iltaohjelmasta vastaavat Maya Paakkari ja Juha Kallio, myöhäisillassa Kotipelto & Liimatainen (to), E.Karppinen ja myöhäisillassa Heikki Hela (pe) ja E.Karppinen, myöhäisillassa Timo Rautiainen & Jussi Lampi (la). Iltaesitykset alkavat klo 21-22 välillä.

SOPP on avoinna Oulussa torstaista lauantaihin 31.8.–2.9.17 klo 12–01. Alueelle on vapaa sisäänpääsy klo 18.00 asti. Sen jälkeen saapuvilta peritään 10,00 euron pääsymaksu, joka sisältää lasin. Tapahtumassa käytetään 4:n €:n pestäviä laseja, jotka voi ottaa mukaan muistona olutfestivaalista tai niistä palautetaan 2 €. Lisäksi myynnissä on pieniä 1 desin maistelulaseja 5 €:n hintaan, joita ei voi palauttaa. Lasit on varustettu tapahtuman omalla ja ”Suomi 100 lasissa”- logoilla. Lasipisteistä ja pesun opastuksesta vastaavat olutseurojen talkoolaiset. Tuotteet löytyvät sähköisenä www.hanassa.fi -palvelusta.

Lisätietoja antaa: Pekka Kääriäinen, tapahtuman johtaja, Lammin Sahti Oy,
p. 050 559 4013, sähköposti: pekka.kaariainen@sahti.fi; www.suuretoluet.fi